Maurice Maeterlinck (1862–1949) oli belgialainen kirjailija, runoilija, esseisti ja näytelmäkirjailija, joka nousi eurooppalaisen symbolismin keskeiseksi ääneksi ja sai myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän opiskeli aluksi lakia, mutta kirjallisuus vei pian voiton, ja hänen uransa rakentui teosten varaan, joissa ulkoinen juoni jäi usein taka-alalle ja tilalle nousivat tunnelma, hiljaisuus, kohtalon tuntu ja ihmisen rajallisuus. Maeterlinckin tärkeimpiä saavutuksia olivat hänen näytelmänsä, filosofiset esseensä ja luonnonilmiöitä käsittelevät kirjoituksensa, joissa hän tarkasteli elämää kuin salaperäistä kokonaisuutta, jota järki ei täysin tavoita. Hänen tuotannossaan toistuvat odotus, kuolevaisuus, näkymättömät voimat, sielun sisäinen elämä ja se, miten ihminen yrittää löytää merkitystä epävarmassa maailmassa. Juuri siksi hän puhuttelee yhä nykyajan lukijoita: hänen teoksensa osuvat aikaan, jossa moni kokee epävarmuutta, kiirettä ja tiedon paljoutta, mutta etsii silti hiljaisuutta, syvyyttä ja lohtua. Maeterlinckin merkitys kirjallisuudessa on siinä, että hän laajensi draaman ja esseen mahdollisuuksia kohti runollista ajattelua ja psykologista herkkyyttä, ja hänen vaikutuksensa näkyy yhä modernissa teatterissa ja kirjallisuudessa. Häntä viihtyvät lukemaan erityisesti ne, joita kiinnostavat symbolismi, filosofinen pohdinta, melankolinen kauneus ja teokset, joissa sanomattomalla on yhtä suuri voima kuin sanoilla.