Maurice Maeterlinck (1862–1949) oli belgialainen kirjailija, näytelmäkirjailija, esseisti ja runoilija, joka nousi eurooppalaisen symbolismin keskeiseksi ääneksi ja sai myöhemmin Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hän opiskeli lakia, mutta kirjallisuus vei pian mukanaan, ja hänen tuotantonsa avasi uudenlaisen tien kohti hiljaisuutta, vihjettä ja sisäistä jännitettä korostavaa ilmaisua. Maeterlinckin tunnetuimmat teokset liikkuvat usein kohtalon, kuoleman, odotuksen, ihmisen rajallisuuden ja näkymättömien voimien äärellä, ja juuri tämä tekee hänen kirjallisuudestaan yhä ajankohtaista: hänen maailmassaan ihminen on hauras, mutta samalla syvästi tietoinen salaisuudesta, joka ympäröi elämää. Hän kirjoitti myös luonnosta, mehiläisistä, kukista ja henkisestä etsinnästä, mikä laajensi hänen maineensa pelkkää draamaa suuremmaksi. Maeterlinckin merkitys nykylukijalle on hänen kykynsä tehdä epävarmuudesta kaunista ja pelosta ajattelevaa, sillä hänen teoksensa muistuttavat, ettei kaikkea tarvitse selittää, jotta se olisi totta. Hänen perintönsä näkyy edelleen modernissa kirjallisuudessa, teatterissa ja filosofisessa proosassa, ja hän puhuttelee erityisesti lukijoita, jotka arvostavat tunnelmallista, pohdiskelevaa ja salaperäistä kirjallisuutta.